Month: April 2019

Posted on

MUSTAT, PUNAISET JA VALKEAT PÄIVÄKIRJAT

Editoija Panu Johanssonin ajatuksia Ninni Korkalon teoksesta Black, Red, White Diaries (2018)

Satu Lumikista lienee nykyään kaikille tuttu, ainakin jossain muodossaan. Kun asiaan kuitenkin perehtyy, selviää äkkiä, että yhden tarinan sijaan Lumikin tarun voi pikemminkin määritellä löyhäksi kokoelmaksi useita keskenään erilaisia kertomuksia, joita yhdistävät muutamat yhteiset teemat. Yleisesti tunnetuin näistä sadun eri mukaelmista on varmaankin Disneyn maailmankuulu elokuvaversio vuodelta 1937. Yleisesti lähes yhtä tunnettua lienee myös se, että jo ennen Disneyn elokuvaa Grimmin veljekset olivat julkaisseet vuonna 1812 sadusta oman versionsa, jonka tapahtumat eroavat Disneyn versiosta jonkin verran. Todellisuudessa kertomus oli kuitenkin julkaistu erilaisissa muodoissa useaan kertaan jo ennen Grimmin veljeksiä [1] ja painettujen versioiden ohella sadusta on olemassa lukuisia erilaisia variaatioita ympäri maailmaa, myös Suomessa. [2] Esimerkiksi eräässä sadun täkäläisessä variaatiossa Lumikki mm. taistelee voittoisasti monipäisiä merikäärmeitä vastaan. [3]

Sneewittchen. Franz Jüttnerin kuvituskuva vuodelta 1905.
Kuva: Wikimedia Commons.

Niin ikään Lumikki on myös inspiroinut edelleen useita uudelleentulkintoja kirjallisuuden parissa [4], mutta ennen kaikkea hahmo tarinoineen on – kenties Disneyn elokuvan ansiosta – noussut myös maailmanlaajuisesti tunnistettavaksi populaarikulttuurin ikoniksi, jota toistetaan ja muokataan uudelleen ympäri maailmaa. [5] Niinpä ei ole lainkaan yllättävää, että Lumikki on ollut suosittu aihe myös nykytaiteen alueella. Suomalaiselle yleisölle tunnetuin esimerkki aiheesta on varmaakin Pilvi Takalan teos The Real Snow White (2009) mutta samalla tavoin Lumikki on innoittanut myös esim. maalauksia ja tanssiteoksia.

Lumikit seikkailevat maailmalla myös Ninni Korkalon teoksessa Black, Red, White Diaries (2018), mutta tulokulma aiheeseen on verrattuna esimerkiksi Takalan teokseen täysin toinen. Korkalo on itse kuvannut teostaan seuraavasti:

Toisella hiukset mustat kuin eebenpuu, toisella iho valkea kuin lumi. Toinen on kasvanut pienessä paperitehdaskunnassa Etelä-Karjalassa ja toinen Recifessä koillisbrasilialaisessa suurkaupungissa. Toinen on syntynyt tyttönä, toinen poikana. 20 vuotta myöhemmin henkilöt kohtaavat videoteoksessa.

Black, Red, White Diaries on noin kahdenkymmenenviiden minuutin mittainen kaksikanavainen videoinstallaatio, jossa kaksi videota on heijastettu näyttelytilan nurkkauksen vastakkaisille seinille vierekkäin. Teoksen ilmiasu jäljittelee videopäiväkirjaa eli vlogia ja ote on lajityypin mukaan “lifestylemainen”. Kuvan keskiössä on siis valtaosin suoraan kameralle puhuva ihminen ja suurin osa muustakin kuvamateriaalista seuraa luontevasti tätä linjaa. Kuvissa vilahtelee maisemia, konsertteja ja kaapattuja yksityiskohtia, kuin otteita päivittäisen päiväkirjan lehdiltä. Etenemistahti on verkkainen, muttei hidas. Muistiinmerkinnät ja muistelut seuraavat toisiaan ja luovat jatkuessaan ajan etenemisen tunnun.

Peter Zimmermann on oikeutetusti esittänyt, että myös päiväkirjateksti on aina ennen kaikkea fiktiota. Samalla hän on myös todennut, etteivät päiväkirjat lähtökohtaisesti ole kovinkaan kiinnostavia.[6] Onko näin? Voiko toisen muistoista välittää – tai omista, jos ne tuntuvat vierailta? Tähän kysymykseen Korkalon teos tarjoaa ilman muuta myönteisen vastauksen, sillä kuten Lapin Kansan Richard Kauttokin omassa arviossaan teoksesta toteaa, Lumikkien tunteet tuntuvat, katsomossa saakka.[7] Teoksen yksi keskeinen ansio lieneekin, että vaikka mukana on jo videoblogimaisen teosmuodon takia ilmiselvä poseerauksen elementti, mukaan on saatu myös eletyn elämän makua. Kertomusten tosi ja taru sekoittuvat kiehtovalla tavalla niin, ettei katsoja voi lopulta sanoa, mitä mikäkin on. Mikään ei kuitenkaan kuulosta pahviselta sepitteeltä. Ehkä kertomukset voivatkin olla totta ja tarua samaan aikaan? Korkalo on todennut itsekin, että otettu rooli mahdollistaa monien sellaisten aiheiden käsittelyn, johon ei ehkä omana itsenään tarttuisi. [8] Rooli on siis yhä rooli, mutta samalla myös jotain muuta. Samoin valmiit tarinat voivat parhaimmillaan auttaa tarinallistamaan ja luomaan uutta. Ne eivät siis vain sijoita elettyä ja koettua vanhoihin kaavoihin, vaan päinvastoin tarjoavat mahdollisuuksia hahmottaa ja sanoittaa jotain ennenkokematonta, jolla ei ehkä vielä ole nimeä.

Teos esillä 3H+K galleria Porissa lokakuussa 2018.
Kuva: Ninni Korkalo

Toinen teoksen keskeinen jännite muotoutuu siitä ristivalotuksesta, että portugalia puhuva Lumikki seikkailee pohjoisessa, maassa, joka voisi olla Suomi ja vastaavasti suomea puhuva Lumikki käyskentelee ympäristössä, joka sijaitsee selkeästi jossain kaukana etelässä. Tämä korostaa tarinan universaalia luonnetta entisestään. Kuten todettu, teoksen kaksikanavaisessa installaatioversiossa kaksi kuvaa on aseteltu näyttelytilan nurkkaan niin, että ne ovat toisiinsa nähden 90 asteen kulmassa. Tämän voisi ajatella tuottavan vaikutelman jyrkästäkin vastakkainasettelusta, mutta käytännössä näin ei ole. Pikemminkin kyse on siitä, että teoksen eri kanavat heijastavat saman kolikon eri puolia, eri puolilla maailmaa rinnastaen maisemia, hahmoja, todellisuuksia ja tarinoita. Kuten Penttinen-Lampisuo on todennut, satuun peilautuvien elämäntarinoiden alla teos käsittelee myös ystävyyttä. Vaikka Lumikkien suhdetta ei selitetä mitenkään, se välittyy sanojen ja kuvakulmien takaa erityisen kauniina. [9] Lumikit nähdään yhdessä vain teoksen ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa.

Teos on seuraavaksi esillä Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella osana Lapin taiteilijaseuran näyttelyä 66 pohjoista ja 25 itäistä 20.4.-14.5.2019.

Lisätietoja näyttelystä täällä:

https://www.facebook.com/events/407302779833180/

VIITTEET:

  • [1] Niemi 2008, 3.
  • [2] Niemi 2008, 4.
  • [3] Niemi 2008, 4-5.
  • [4] Listoja Lumikki-sadusta ja sen hahmojen uudelleentulkinnoista löytyy esimerkiksi täältä ja täältä.
  • [5] Jos haluat hankkia Lumikki-asun vaikkapa Walmartista, valinnanvaraa löytyy. Valikoimasta löytyvät esimerkiksi Lumikin zombi– ja hipster-versiot.
  • [6] Zimmermann, 2015.
  • [7] Kautto, 2018.
  • [8] Paldanius, 2018.
  • [9] Penttinen-Lampisuo, 2018.

LÄHTEET:

  • Niemi, Anna: IHAN OIKEITA PRINSESSOJA -Satukonsertti porttina sadun ja musiikin maailmaan. Opinnäytetyö, Musiikin laitos, Esittävän musiikin suuntautumisvaihtoehto, Lahden Ammattikorkeakoulu, 2008.
  • Opinnäytetyön verkkoversio löytyy osoitteesta:
  • <https://www.theseus.fi/handle/10024/11723>
  • Penttinen-Lampisuo, Tuuli: Lumikit oluella: Galleria 3h+k:n näyttelyt käsittelevät ystävyyden kauneutta ja ihmissuhteiden sekavuutta. Satakuunan Kansa 29.10.2018.
  • Artikkelin verkkoversio löytyy osoitteesta:
  • <https://www.satakunnankansa.fi/a/201276815>
Proudly powered by WordPress