Video Prima – meditaidenäytös Korundissa 30.3.2019

VIDEO PRIMA levittäytyy Korundiin mediataiteella 30.3.2019 klo 17:00 -20:00.
Ilta jatkuu Arttu Niemisen Awareness- teoksen ensi-illassa Wiljamissa 22:00.

Pohjoinen mediakulttuuriyhdistys Magneetti järjestää yhteistyössä Rovaniemen taidemuseon, Rovaniemen kulttuuritoimen ja Flatlight Creative Housen kanssa Video Prima -mediataidetapahtuman, jonka kolme mediataidenäytöstä ja -installaatioita esittelevät Rovaniemellä ennennäkemättömiä teoksia.

Video Prima liittyy Rovaniemen taidemuseon Prima Vista- näyttelyyn, jossa esillä on uutuuksia Jenny ja Antti Wihurin kokoelmista. Suuri osa tapahtuman mediataideteoksista on esillä Rovaniemellä ensimmäistä kertaa. Näytösten jälkeen mediataiteen parissa jatketaan Musta Kissa -kuppilassa. Illan päättää Arttu Niemisen uuden teoksen AWARENESS ensi-ilta Wiljamissa.

Video Prima käynnistää vuosittaisten mediataidetapahtumien sarjan, jolla pyritään saamaan mediataiteelle lisää näkyvyyttä museotilassa ja taidekokoelmissa. Tapahtumissa nostetaan esille valtakunnallisesti ja kansainvälisesti tunnettuja taiteilijoita, unohdettuja helmiä sekä nuoria ja lappilaisia taiteilijoita.
Video Prima esittää kolme 45 minuutin mittaista näytöstä, jotka alkavat tasatunnein klo 17 alkaen. Näytökset juontaa mediataiteilija Panu Johansson, joka herättelee ajatuksia teoksista ja avaa niiden taustaa. Näytökset koostuvat Rovaniemen taidemuseon Wihurin rahaston ja Suomen kulttuurirahaston Lapin rahaston kokoelmista ja suomalaisen mediataiteen levityskeskus AV-Arkin kokoelmista sekä mediataideyhdistys Magneetin pohjoisen taiteilijoiden teoksista.

Inversia 2019 revisited…

By un-public request, here are again some Insta photo sets from Inversia 2019, days 1, 2 and 3. Hard to remember which is which, my brain is a square-wave mashed-up pixel mess after the festival.

Inversia day 1 part 2

Thursday was the official opening day of the festival. We joined the opening concert but had to skip the film screening. Aetheric electronic music with live vocals by Синекдоха Монток is always a pleasure to meet. Kim Myhr & Christian Wallumrød brought in some historical sounding noise brut elements to the evening. The visuals by Даря Бескорсая were beautifully designed and thought out.